Hugh Ritsonin otsa synkkeni raivosta.
"Tämä on teidän kiitollisuuttanne seurakuntanne paimenta kohtaan", hän sanoi.
Kuului taas tirskunaa ja murinaa pöydän ympäriltä.
"Yhdelläkään teistä ei taida olla syytä pitää kirkkoherra Christianin puolta", sanoi Hugh lujalla äänellä. Hän katsoi terävästi pöydän ympärillä istuvien miesten kasvoihin, ja nauru alkoi vähitellen tyrehtyä. "Reuben Rae, kuka hoiti teidän sairasta vaimoanne? — John Proudfoot", — sepälle — "mitä voitte kertoa siitä ajasta, jolloin lapsenne makasi kuumeessa?" Hänen vilkas silmänsä tunkeutui salin jokaiseen soppeen, ja useampi kuin yksi iloinen veitikka painoi päänsä rinnallensa. "Te nauratte vielä, te kelpo sankarit, kun teidän hyväntekijänne taloon on varas tunkeutunut."
Drayton harppasi häntä kohti.
"Tuki kitas ja paikalla", hän karjui.
Hugh Ritson ponnisti hillitäksensä itseänsä.
"Minä en ole tullut tänne rähisemään", hän sanoi tyynesti.
"Hempeämielinen mammanlellu, huh, se sinä olet, kuuletko?" pyhähti
Drayton.
Hughin kasvot väännähtivät, mutta hän kääntyi ympäri ja oli jo seuraavana hetkenä tiellä.