Tuntia myöhemmin vanki B 2001 kutsuttiin uudestaan vastaanottohuoneeseen. Hän oli nyt aivan tyyni.
"Meillä on valtion prokuraattorin määräys", sanoi johtaja. "Teidän asianne otetaan uudestaan tutkittavaksi. Kello kaksi te jätätte Portlannin matkustaaksenne Cumberlandiin, ja vartijanne tulee teidän kanssanne."
Vanki kumarsi päätänsä ja astui ääneti ulos.
XV LUKU.
Paul Ritsonia — älkäämme enää käyttäkö hänen virallista numeroansa — ei viety rangaistuskoppiin. Hänet oli pantu työhön kivenhakkaajain sakkiin, joka työskenteli lähellä vankilan porttia. Tieto hänen pakoyrityksestänsä ei ollut levinnyt nopeammin kuin huhu hänen lähenevästä vapautumisestansa.
"Minä tahron", huudahti eräs harmaahapsinen vanki, "eks' ottais' vieräkses' täält' tärkeitä terveisiä?"
"Mitkä teidän terveisenne ovat?"
"Vain sana mun vanhall' muijall', mist' hän löytää kimpun avaimia, joit' hän angeleegist' tarttee."
"Kirjoittakaa hänelle, ukkoseni."
"Mitä, ettäkö johtaja lukis' sen ja minä joutuisin häpeään ja se vanha lunttu kiikkiin? Toren totta, minua hämmästyttää. Mutt' mää unohrin: sää olet rehellinen miäs, niinkuin sää oletkin."