Puolustajan asianajaja aloitti puheensa. Heitä oli koetettu saada uskomaan, että syytetty tässä jutussa olisi Paul Drayton, huolimatta siitä, että varmasti tiedetään Paul Draytonin olevan vankina kuritushuoneessa. Oli kyhätty kokoon merkillinen kertomus, että vast'ikään naimisiin mennyt mies heittää vaimonsa luostariin heidän hääpäivänsä iltana, ja kun heidän pitäisi keskinäisen sopimuksen mukaan kohdata toisensa, mies meneekin toisen nimellä vankilaan ja toinen mies tulee Cumberlandiin vaatimaan oikeuksiansa vaimonsa aviomiehenä. Edelleen heitä on uskoteltu, että aviomiehen veli, herra Hugh Ritson, on joutunut petturin narriksi tai tehnyt itsensä syypääksi petokseen. Onneksi oli helppo saada selville asian oikea laita kahden verrattoman todistuskeinon — ulkomuodon ja muistin avulla. Voitiin todistaa, ettei vastaaja ollut kukaan muu kuin Paul Ritson, koska hän ensiksi oli täydellisesti hänen näköisensä, toiseksi tiesi kaikki, mitä Paul Ritsonin tuli tietää, ja kolmanneksi, koska hän ei tiennyt mitään, mitä Paul Ritson ei saanut tietää. Koska maailman alusta ei ole ollut kahta ihmistä, joiden elämä olisi niin täydellisesti sama, ei myöskään vastaaja voinut olla kukaan muu kuin Paul Ritson.
Dick-mylläri oli vastaajan ensimmäinen vierasmies. Hän vannoi, että Paul Ritson oli sammuttamassa tulipaloa, joka syttyi hänen myllyllänsä kaksi vuotta sitten ja että vastaaja kertoi hänelle vain joku kuukausi sitten, miten hän oli kiivennyt katolle ja miten tuli lopulta sammui. Yksikään, joka ei itse olisi ollut saapuvilla, ei olisi voinut kertoa asioita niin yksityiskohtia myöten. Se mies oli Paul Ritson, ja monet katselijat muiden muassa kirkkoherra Christian näkivät hänet.
Seuraava todistaja oli rouva Calvert, Laiskan Hevosen kapakasta. Paul Ritson oli ollut heillä yötä kaksi vuotta sitten eikä ole kulunut kuin muutamia päiviä, kun vastaaja tuli heille, osoitti sitä huonetta, jossa oli nukkunut, ja kertasi ne harvat sanat, jotka silloin lausui.
Kutsuttiin esille tallimies Natt. Hänen uniset silmänsä välkehtivät tietoviisaina, kun hän selitti, että eräänä talvi-iltana, jolloin satoi julmasti lunta, rouva Ritson, silloin neiti Greta, oli säikähtänyt jotakin, jota hän piti Paul Ritsonin kummituksena. Todistaja ei antanut pettää itseänsä niin helposti, ja syytetty olikin sittemmin selittänyt kulkeneensa käytävällä ja kertonut, millainen tilanne oli ja mikä hänet oli saattanut näyttämään aaveelta. Sitten seurasivat John Proudfoot, seppä, Tuomas Kyttyräselkä, postinkantaja, Giles Raisley, kaivosmies, Job Sheepshangs, kivenhakkaaja ja Tommy Lowthwaite, Lentävän Hevosen kapakoitsija — kaikki vannoen tuntevansa syytetyn Paul Ritsoniksi.
Joku huomautti, että Paulilla oli päässään arpi, jonka hän oli saanut, kun hevonen oli häntä pienenä potkaissut. Vastaajalla juuri oli mainittu arpi.
Toinen muisti, että Paul Ritsonilla oli arpi myöskin jalkopohjassa.
Se oli muisto haavasta, jonka hän kerran oli saanut kiivetessään
Hindscarthille. Siinäkin piti todistus paikkansa.
Kolmas oli lyönyt painia Paul Ritsonin kanssa ja tiesi, että hänellä on luomi selässä oikeassa lavassa. Vastaajalla oli luomi tässä harvinaisessa paikassa.
Yleinen syyttäjä hymyili merkitsevästi valamiehille, ja valamiehet hymyilivät merkitsevästi yleiselle syyttäjälle. Oliko todellakin tarpeen, että vastaaja vieläkin kutsuttaisiin esille? Totisesti se kulutti vain turhaan oikeuden kallista aikaa. Koko juttu oli selvä kuin päivä: rouva oli riidellyt miehensä kanssa. Asiat oli saatettava oikealle ladulle siten, että tämä aiheeton kanne kumottiin ja miehelle annettiin oikeus valvoa aviollisia oikeuksiansa, jotka häneltä näin väärällä tavalla oli tahdottu riistää.
Kantajan asianajaja hymyili myöskin ja hänen hymynsä koetti ilmaista heikkoa itsepuolustelua. Hän änkytti joitakin sanoja selittääkseen, että hänelle oli luvattu sitovampia todistuksia silloin, kun hän otti tämän asian ajaaksensa.
Oikeussalista kuului askelten töminää. Drayton oli noussut vastaamaan takanaan seisovien ystäviensä onnentoivotuksiin ja tuomarien oikealla ja vasemmalla puolella istuvien ylempien kansalaisten sydämellisiin päännyökkäyksiin. Hän vastasi äänekkäästi, kun yht'äkkiä vaadittiin hiljaisuutta, ja kaikkien silmät olivat kääntyneet pöydän toiseen päähän.