Hugh Ritsonin käytös ei muuttunut. Vain huulten tuskin huomattava värähtely ilmaisi hänen tunteitansa.
Tuomari kysyi: "Onko täällä ketään, joka tuntee hänet?"
Yksikään ääni ei vastannut. Kaikki oli aivan hiljaa. "Tahtooko vastaaja asettua hänen rinnallensa?" Drayton hypähti äänekkäästi nauraen seisoalleen ja tallusti pöydän ääreen. Kun hän lähestyi, katsoi vanki terävästi häneen.
"Tahtooko rouva Ritson astua uudestansa esille?" Greta oli jo noussut ja piteli kirkkoherra Christianin kättä hermostunein sormin. Hän astui erilleen ja tullen miesten taa hän joutui seisomaan heidän välillänsä. Toisella puolen seisoi Drayton teeskennelty hymy huulillaan ja puoliksi kääntyneenä katsojiin; toisella puolen seisoi vanki kädet eteen sidottuina, uhmaava katse heltyneenä ja huulet avautuneina huudahdukseen, joka kohosi niille, mutta ei kuulunut kenenkään korvaan.
"Greta", sanoi Hugh Ritson hiljaisella äänellä, mutta se kertoi sanoinkuvaamattomista tunteista, "kumpi näistä kahdesta miehestä on sinun miehesi?"
Tuomari kertasi virallisesti kysymyksen. Greta oli hitaasti kohottanut katseensa maasta, kunnes se pysähtyi vangin kasvoihin. Sitten äkkiä, salaman nopeudella, kirkaisten kuin pelästynyt lintu hän heittäytyi vangin kaulaan.
Liikutus kuristi Hugh Ritsonin kurkkua, mutta hän seisoi äänettömänä pöydän ääressä. Vain hänen hento vartalonsa nytkähteli ja hänen kasvonsa värähtelivät. Hän ei vielä ollut suorittanut tehtäväänsä loppuun.
"Siinä on luonnon vastaus", hän virkahti hiljaa. Hugh Ritson asetettiin todistajan paikalle ja täyteläisellä ja lujalla äänellä, joka kuului oikeussalin perimpäänkin soppeen, hän todisti vangin veljekseen, Paul Ritsoniksi.
Syytetyn asianajaja näytti siltä kuin hän olisi saanut iskun vasten kasvoja. Voittaen itsensä hän koetti hymyillä ja sanoi:
"Tämän vaikuttavan välinäytöksen jälkeen minun ehkä sallitaan tälle uudelle todistajalle tehdä muutamia kysymyksiä: