"Ei hän kuitenkaan ole tehnyt paljoa, joka olisi sulostuttanut minun elämääni, Greta", sanoi Hugh.
Hänen äänensä vaikutti voimakkaasti Gretan mieleen. Siinä ilmeni syvä, tavaton tunne. Greta ei vastannut mitään ja he alkoivat astella taloon päin.
Kuljettuaan muutamia askeleita Greta muisti kepposen, jonka oli Paulille tehnyt, ja kurottaen kaunista kaulaansa hän tahtoi nähdä yli kentän lehtoon, johon hän oli hänet jättänyt.
Hugh arvasi, mitä hänen silmänsä etsivät.
"Olen kuullut, että sinä olet päättänyt. Onko se totta, Greta?" kysyi
Hugh.
"Päättänyt, mitä?" kysyi tyttö punastuen taas.
Hugh myöskin punastui hiukan ja vastasi pakotetusti ja hiljaa:
"Mennä naimisiin minun veljeni kanssa."
"Jos hän sitä tahtoo. Otaksun, että hän tahtoo, hän sanoo aina niin, tiedäthän."
Hugh katseli vakavasti tytön hehkuvia kasvoja ja; sanoi miettivästi: