"Turvallista?" hän kertasi kiihkeänä kaikuna.
Paulin huulet olivat yhteen puristetut ja pää painunut, mutta hän kohotti päänsä ja iski äkkiä nyrkillä pöytään.
Mitään virkkamatta herra Bonnithorne lysähti istumaan tuolillensa. Rouva Ritson antoi neuleen pudota helmaansa ja painoi päänsä käsiinsä. Paul tarttui hänen käsiinsä, nosti hänet ylös ja johti ulos huoneesta. Kulkiessaan sohvan ohi, jossa Hugh Ritson lojui, hän katsoi veljensä välinpitämättömiin silmiin, ja huoli ja inho kuvastui hänen katseestansa.
Kun ovi sulkeutui heidän jälkeensä, nousivat Hugh Ritson ja herra
Bonnithorne molemmat. Ymmärtämyksen pilke välähti kummankin silmistä.
Sitten äkkiä, hetken vaiston pakottamana molemmat miehet ojensivat
pöydän yli toisilleen kätensä.
VII LUKU.
Pilvet, jotka olivat kokoontuneet pohjoiselle taivaalle, kiisivät laakson, yli ja ankara sadekuuro, jonka mukana kuului kaukainen ukonjyrinä, pakotti huviväen siirtymään vajaan. Se oli pitkä purjekankaasta laitettu teltta, jonka toisessa päässä tarjoiltiin virvoitusjuomia ja nurkissa oli pöytiä, joille oli levitetty piparikakkuja ja kaikenlaista rihkamaa myytäväksi. Ruoho tällä kohden oli tallattu ihan lakoon, ja käytävät olivat paljaat ja kiilsivät sateessa. Kokoontunut seura oli sangen omituinen ja sekalainen. Erillään muista istui kumolleen käännetyllä nelikolla Newlannin viuluniekka, postinkuljettaja Tuomas Kyttyräselkä. Hän oli pieni mies, jonka polvet olivat koukussa ja jalat hirvittävän pitkät.
"Nyt, tyttäret, astuapas essiin. Ei sua virotella."
"Tulkoot kaikki, joilla on notkeutta jäsenissään."
Tätä karkeata kutsua seurasivat kursailematta monet komeasti-puetut neitoset riisumatta hattua päästään. Pari parin jäljessä edestakaisin pyörien kukin siinä taitoansa kilvan näytti.
"Mää nousen parhaan hevoosein selkään ja ajan jonakin iltana sun luokses ja koputan ikkunaas", kuiskasi eräs nuorukainen tytölle, jonka kanssa oli juuri tanssinut.