"Oi, Gubblum!"
Kerjäläinen ilmeisesti oli hyväntahtoinen ja sukkela vekkuli.
"Jumala teitä siunatkoo, hohhoh! Mitäkö täällä on?" jatkoi kerjäläinen kiivaasti heilutellen laatikkoansa. "Nämä tavarat on hankittu lontoolaisille, joiren kasvot ovat kuin Englannin kartta, mihin on merkitty kaikki rautatiet, että ne oisivat eres vähän sierettäviä, tierättehän. Eikä siellä kukaan tierä, että muutamat näistä esineistä voivat tehrä hienon ihmisen — siihen tarvitaan rintaneuloja, nenäliinoja, kauluksia ja ties mitä."
Gubblumin välinpitämättömyydellä oli erinomainen voima kääntää kaikkien katseet hänen rihkamalaatikkoonsa. Kerjäläisen kasvojen ilme oli viattoman näköinen, kun hän jatkoi:
"Mää oon sangen vaatimaton poika, muuten minä saavuttaisin onneni sillä, mitä minulla on täällä."
"Avaa laatikkosi, Gubblum", sanoi eräs pojista, Georgie Moore, kyynärpäällään tyrkkien toiset pois tieltään, että hän ja tyttö hänen kynkässään pääsisi esille.
"Vaatimaton poika" teki hyväksyvän eleen ja alkoi täyttää pyyntöä. Nuoria avatessaan hän ylisti liikemiesrehellisyyttänsä ja horjumatonta kunniantuntoansa.
"Mää en ol' kyllin viekas, se on mun vikan'. Mää osaan elää vain kärestä suuhun ja siinä kaikki. Jos mää tyyryn vähempään, niin hukka mun perii."
Gubblum avasi nyt laatikkonsa ja veti sieltä esille punaisen ja vihreän shaalin, joka oli hirvittävän räikeä ja huonoa kangasta.
"Kas niin, tässä mull' on verraton näyte. Näin siistiä ja kaunista shaalia mull' ei ol' ollut kuin kaksi kappaletta koko elämäni aikana. Sen toisen mää myin erääll' sulhaisell' seittemäst' ja kuurest' pennyst'!"