"Minulla oli viisitoista hopeashillingiä oikean käden housuntaskussa, minä sanon sinulle."
"Mitä sinun viheliäiset killinkisi minuun kuuluu? Sinä olet humalassa kuin pörriäinen. Luuletko sinä, että minä olen sinun kolikkosi ottanut? Sinä olet erehtynyt miehestä käydessäsi minua epäilemään."
"Ne olivat oikeanpuolisessa housuntaskussa, minä voin vannoa sen."
"Älä horise! Koeta vasemmanpuolisesta housuntaskusta."
Punaposkinen kyntömies teki työtä käskettyä, ja samassa levisi ilon ja häpeän sekainen hymy hänen kasvoilleen. Kaikui ilkamoiva nauru, jonka seasta erotti kerjäläisen äänen:
"Mee teemme sinust' kukkojen kuninkaan, korea poikaseni."
Korea poika lähti juuri luikkimaan tiehensä ivallisten katseitten saattamana, kun teltassa syntyi kuolemanhiljaisuus. Edessä-olevat peräytyivät ja takimmaiset kurottivat kaulojansa nähdäksensä etumaisten yli.
Teltan aukossa seisoi vanha loordi Fisher kalpeana kuin aave, silmät suurina ja levottomina sadepisarain tippuessa tukasta ja parrasta.
"Ne ovat sanoneet minulle", hän alkoi oudolla äänellä, "että minun Mercyni on mennyt Lontoon-junaan. Minä tierän, että he ovat erehtynneet, mutta tulin kuitenkin itte kattomaan. Onko hän täällä?"
Ei kukaan vastannut. Vain suuret sadepisarat, jotka ropisivat katolle, häiritsivät hiljaisuutta. Paul Ritson työntyi joukon läpi lähemmä.