Vielä kerran kuului pimeässä puoliksi pidätetty nauru.
"Nyt sinä olet unohtanut, mitä oikeastaan tahdot, veliseni. Turhaa tässä on ruveta evankeliumin levittäjäksi. Ehkäpä tahtoisit rukoilla tämän kelpo veljen puolesta; ehkä pidät hyödyllisenä langeta polvillesi veljesi eteen ja sanoa: 'Rakas velipuoleni, joka olet rakastanut aina minua ja jota minä lakkaamatta olen rakastanut, ota käsiisi minun onneni ja anna minulle arvoton maakappale niistä maista, jotka syntymäoikeuden mukaan ovat minun'."
Hugh Ritsonin hengitys muuttui puuskuttavaksi, ja hänen huulensa vapisivat pimeässä.
"Bonnithorne, asia ei voi olla niin. Sinua pettää pelkkä sattuma, viettelevä, kirottu todennäköisyys. Minun äitini tietää kaikki. Jos olisi totta, että Paul on Lowtherin poika, hän tietäisi myöskin, että Paul ja Greta ovat veli- ja sisarpuolet. Hän varmasti tahtoisi estää heidän luonnottoman liittonsa."
"Ja luuletko sinä, että minä olisin odottanut aina tähän asti ja samalla kulkenut ympäri kyliä juoruamassa, kuinka asiat oikeastaan ovat? Äitisi on koko sukulaisuudesta yhtä tietämätön kuin Gretakin. Lowther oli kuollut, ennenkuin teidän perheenne asettui Newlandiin. Lesken eläessä eivät perheet koskaan tavanneet toisiansa. Nyt taas ei ole enää ainoatakaan, joka voisi puhua tästä jutusta."
"Kirkkoherra Christian?" sanoi Hugh.
"Hän on iso lapsi, joka potkii vielä kapaloissansa."
"Salaisuudesta ei siis tiedä kukaan muu kuin sinä ja minä, Bonnithorne?"
"Pitäisikö siitä vielä jonkun muunkin tietää? Tuo avioliitto ei saa toteutua. Greta on Paulin sisarpuoli, mutta hän ei ole sinun sukulaisesi —"
"Olet oikeassa, Bonnithorne", keskeytti Hugh Ritson, "se avioliitto on vastoin luontoa."