Roma kohottautui puoleksi istuimeltaan, mutta vaipui sitten takaisin, ja pitsinenäliina putosi hänen kädestään.
»Mutta minä kuulin sitten — kauan jälestäpäin — että hän oli roomalainen ylimys, yksi noita pelottomia, jotka olivat valinneet köyhyyden ja maanpaon ja tuntemattoman nimen vapauden ja oikeuden tähden.»
Roman käsi oli vaipunut rinnalle, joka kohoili mielenliikutuksesta, mitä hän ei koettanutkaan salata.
»Eräänä päivänä tuli kirje Italiasta, ja siinä sanottiin, että tuhat miestä odotti häntä johtajakseen pannakseen toimeen vallankumouksen ja syöstäkseen valtaistuimelta väärän kuninkaan. Se oli petosta, erään konnan työtä, jolle miehelle sittemmin maksettiin hyvä hinta sankarin verestä. Minä kuulin siitä myöhään — vasta tänä iltana.»
Tuli hetken hiljaisuus. Davido Rossi kohotti toisen käden silmilleen.
»Entä sitten?»
»Hänet houkuteltiin takaisin Englannista Italiaan. Eräs englantilainen ministeri avasi hänen kirjeensä, jotka olivat kirjoitetut eräälle ystävälle, ja ilmoitti niiden sisällyksen Italian hallitukselle. Hänet jätettiin poliisin haltuun ja ajettiin maanpakoon ilman kuulustelua.»
Roma puristi rintaansa aivan kuin estääkseen itkua puhkeamasta esiin.
»Eikö hänestä koskaan kuulunut mitään?»
»Kerran — kerran vain — se ystävä, josta puhuin, sai kuulla hänestä.»