Oli hetken äänettömyys. Tyttö saattoi kuulla sydämensä lyönnin. Sitten hän sanoi melkein kuulumattomasti kuiskaten:
»Ymmärrän. Davido Leone on kuollut, mutta Davido Rossi elää.»
Davido Rossi ei vastannut, mutta hänen päänsä oli pystyssä ja hänen silmänsä säikkyivät.
»Ettekö pelkää kertoa tuota minulle?»
»En.»
Tytön silmät loistivat ja huulet värähtelivät.
»Te loukkasitte ja nöyryytitte minua julkisesti tänä aamuna ja kumminkin luulette minun säilyttävän salaisuutenne.»
»Tiedän sen.»
Tytöstä tuntui kuin hänen rintansa laajenisi, ja hitain, hermostunein liikkein hän ojensi kätensä.
»Saanko… saanko puristaa kättänne?» sanoi hän.