Tytön silmät välähtivät, ja hän nosti katseensa kysyen: »Ette siis koskaan ennen ole nähnyt minua?» Ja Davido Rossi vastasi hetken kuluttua:
»En ole koskaan nähnyt Donna Roma Volonnaa ennenkuin tänään.»
»Anteeksi, että tulin luoksenne», sanoi Roma.
»Kiitos, että sen teitte», vastasi Davido Rossi, »ja jos olen loukannut teitä, olen tästä hetkestä alkaen teidän ystävänne ja puoltajanne. Sallikaa minun koettaa parantaa, mitä olen rikkonut. Olen valmis sen tekemään, jos voin, tuottakoon se minulle mitä nöyryytystä tahansa. Kiiruhdan tekemään sen, enkä voi antaa itselleni anteeksi, ennenkuin se on tehty. Se, mitä sanoin teistä, on valhetta, — ääretön valhe — antakaa minun pyytää teiltä anteeksi.»
»Tarkoitatteko julkisesti?»
»Tarkoitan. Kello kymmenen tullaan hakemaan minulta kirjoitusta aamulehteen. Huomisaamuna pyydän julkisesti anteeksi julkisesti lausumaani loukkausta teitä kohtaan.
»Te olette hyvin hyvä ja uljas», sanoi Roma, »mutta kumminkin pyydän, ettette tee sitä…»
»Ah — kyllä ymmärrän! Tiedän, että on mahdoton voittaa valhetta. Kun se kerran on lausuttu, vyöryy se kuin kivi alas kallion rinnettä, eikä edes sekään, joka työnsi sen vyörymään, voi enää seisahduttua sitä. Sanokaa, mitä voin tehdä — sanokaa.»
Roman pää oli vielä kumarassa, mutta nyt hänen kasvoissaan oli ilon ilme.
»On eräs, minkä voisitte tehdä, mutta se on vaikeata.»