»Minulla on aina päänkivistystä, rakkaani, mutta, ei kukaan ajattele minua», sanoi vanha nainen, ja Roma astui ikkunan luo.
»Nyt sinun pääsi varmaan on yhtä jäykkä kuin ennenkin, ja sinä yhä vielä aiot kutsua tänne tuon miehen huolimatta minun kiellostani?»
»Hän tulee istumaan mallinani tänä aamuna ja on jo ehkä saapunut», vastasi Roma.
»Juuri niin! Ei maksa vaivaa puhua. En ymmärrä tämän ajan tyttöjä. Taivas tietää, että maailma ei ole niin hirveän vaativainen. Se pyytää vain ihmisiä hiukan hallitsemaan itseään ja säilyttämään hyvän varjon. Minun nuoruudessani ei ikinä olisi sallittu tuollaisen miehen astua ainoankaan kunniallisen kodin kynnyksen yli Roomassa. Hänet olisi suljettu vankilaan, sen sijaan että hän nyt istuu pääministerin hoidokin mallina.»
»Betsy-täti», sanoi Roma, »tahtoisin kysyä sinulta jotain.»
»Joudu sitten. Päänkivistykseni alkaa. Nattalina! Missä on Nattalina?»
»Oliko riitaa isäni ja hänen omaistensa välillä, ennenkuin hän läksi kodistaan ja meni maanpakoon?»
»Ei toki! Kuka semmoista kertoi? Vai riitaa! Hänen isänsä sydän oli murtunut, ja hänen äitinsä sulki linnan portit, eikä niitä avattu ennenkuin hänen kuolinpäivänään. Paavi koetti rakentaa rauhaa, mutta isäsi oli samanlainen kuin sinäkin — liian jäykkäniskainen. Nattalina, anna hajusuolani. Miksi et ole tuonut tyynyä kissalle?»
»Mutta täytyyhän miehen elää omaa elämäänsä, ja jos isäni arveli oikeaksi — —.»
»Oikeaksi? Sanotko sinä oikeaksi sitä, että hän rikkoi välit omaistensa kanssa ja ollen ainoa poika antoi arvonimen mennä hukkaan ja maatilansa joutua koirille?»