»Vanki hän on tosiaankin! Vanki, joka tuskin uskaltaa katsoa ikkunoistaan tälle torille syyskuun kahdentenakymmenentenä päivänä joutumatta joukon solvaistavaksi. Ja taivas tiesi, mitä tapahtuu, kun hän uskaltaa tulla ulos tänään!»
»Pääni menee vallan sekaisin kaikesta tästä!»
Ulommaisen sotilasrivin taakse oli asetettu useita vaunuja niin, että niistä saattoi hyvästi nähdä juhlakulkueen. Yhdessä istui ranskalainen, rinta täynnä kunniamerkkejä. Hän oli verevä, teräväsilmäinen soturi, jonka karkea tukka oli valkoinen. Hänen vaunujensa vieressä seisoi nuori, tyypillinen roomalainen, hieno, moitteettomasti puettu, kalpea mies, alaleuka voimakas, silmät tummat ja valppaat, viikset ylöspäin kierretyt ja musta tukka lyhyeksi leikattu.
»Niin, niin», sanoi vanha ranskalainen. »Paljon vettä on vuotanut sillan alitse siitä saakka. Vapautta? Tarkoitatte kai vallattomuutta? Laki sallii kansan tehdä mitä tahansa näihin aikoihin. Syyttäköön itseänsä, jos he anovat ja lörpöttävät roskaa ja anastavat kaikki. Muuttunutko siitä ajasta? Roomako? Olette oikeassa, hyvä herra. Sepä ei ollutkaan siihen aikaan hävittävän armeijan käsissä, eivätkä sen valtiotulot menneet heidän turmeltuneisiin kukkaroihinsa. Kun Rooma kaatuu, kaatuu koko maailma, niin sanotaan, mutta muuttua se voi, ja tämä torikin on muuttunut. Pyhä virasto on paikoillaan, tuo keltainen rakennus tuolla, mutta tuo palatsi esimerkiksi — tuo, jonka parvekkeella on väkeä…»
Ranskalainen osoitti torin etäisimmässä laidassa olevaa vankilan näköistä rakennusta. Alaikkunat olivat rautaristikkojen suojaamat kuin häkit, ja portilla, jonka takaa pilkotti vihreätä, seisoi punaisen- ja ruskeankirjavaan livreaan puettu vartia, poimukas hattu päässä ja kädessä hopealla ja kullalla silattu sauva.
»Tiedättekö, kenen palatsi tuo on?»
»Paroni Bonellin, joka on valtioneuvoston presidentti ja sisäasiain ministeri.»
»Aivan niin! Mutta tiedättekö, kenen se oli ennen?»
»Eikö se ollut englantilaisen Wolseyn oma siihen aikaan, jolloin hän halusi paavinistuinta?»
»Minun aikoinani se oli paavin isän, vanhan paroni Leonen oma.»