»Rooma oli sukuni kotipaikka. Ja sitten — olihan minulla nimenäkin
Roma!»
»Minäkin tunsin erään Roman ennen muinoin.»
»Todellako? Toisenko Roman?»
Hänen äänensä värisi hiukan.
»Hän oli tuon ystäväni pikku tytär, josta kerroin.»
»Kuinka hausk — — Ikkunaan päin, olkaa hyvä — noin.»
Romaa kiusasi tuo teeskentely, mutta Davido Rossin ilmeessä ei näkynyt mitään eroa.
»Hän oli ainoastaan seitsenvuotias, kun hänet viimeksi näin.»
»Siitä on siis pitkä aika?»
»Seitsemäntoista vuotta.»