»Nyt meidän täytyy tehdä työtä vakavasti», sanoi Roma. »Luulen vihdoinkin ymmärtäväni, miten on meneteltävä.»
Siitä ei saanut tulla Johannes, rakastettu opetuslapsi, joka lepäsi Herransa sylissä. Siitä piti tulla Pietari, harras, uljas, yksilöllinen, inhimillinen, erehtyvä, mutta uljas Pietari. »Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle tahdon rakentaa kirkkoni.»
»Sama asento kuin ennen. Silmät tuonne päin. Kiitos!… Pelkään, ettei teillä ollut hauska eilen illalla?»
»Teatterissako? Se huvitti minua. Mutta inhimillinen puoli ehkä oli minulle tärkeämpi kuin taiteellinen.»
»Ajattelitte siis enemmän katsojia.»
»Niin. Ellei Italia tyydy olemaan vallan yksinkertaisesti jonkinmoisena muinaismuseona tai koulupaikkana laulajille ja tanssijattarille, Euroopan cavaliere serventenä, joka riippuu kiinni toisten valtioiden liepeissä, täytyy sen herätä muutamista kuvitelmistaan. Eivät suuret armeijat eikä suuri taide voi lopettaa sellaisen maan sekasortoa ja hämmennystä, missä hallitsevat luokat huvittelevat sillä aikaa kuin köyhät huutavat leipää. Maan täytyy ensin muuttaa siveellinen käsityskantansa — ja sen se tekeekin, niin totta kuin ihminen elää maan päällä ja Jumala taivaassa. Mutta minä en ole mikään taiteilija, kuten huomaatte… Kuinka te jouduitte kuvanveistäjäksi?»
»Oh — minä opiskelin hiukan Pariisin ateljeessa käydessäni koulua siellä.»
»Mutta te olette syntynyt Lontoossa?»
»Niin.»
»Miksi tulitte Roomaan?»