»Voi noita vanhoja onnen päiviä!» sanoi Davido Rossi. »Kaikki muistuttaa niitä! Muistan, kun hän oli kuusivuotias…»
»Romako?»
»Niin. Rykmentti palasi loistavalta sotaretkeltä, ja tohtori vei meidät katsomaan ilotulitusta ja kansan riemua. Me tulimme suurelle torille, melkein yhtä suurelle kuin Pyhän Pietarin piazza, torille, jossa on suihkulähteitä ja keskellä korkea patsas.»
»Kyllä tiedän — Trafalgar Square.»
»Siellä oli väentungos, mutta me löysimme paikan erään kirkon portailla.»
»Kyllä muistan — pyhän Martin kirkon. Näette, että tunnen Lontoon.»
»Sotilaat tulivat läheiseltä suurelta rautatieasemalta…»
»Charing Crossilta, eikö niin?»
»Ja he marssivat sotamarssin kaikuessa ja viidentoistatuhannen hengen hurratessa. Kun heidän kenraalinsa ratsasti ohi, leimahti suuri sähkövalo keskellä toria tuon suuren englantilaisen muistopatsaan ympärillä, saman englantilaisen, joka oli aikoja sitten kuollut, mutta jonka henki nyt taas eli.»
»Gordon!» huudahti Roma — unohtaen itsensä yhä enemmän.