»'Katso, armas!' sanoi tohtori pikku Romalle. Ja Roma sanoi 'isä, onko se Jumala?' Minä olin silloin iso poika ja seisoin hänen vieressään. 'Tuota hän ei koskaan unohda', sanoi tohtori.»
»Eikä hän unohtanutkaan… ei voinut unohtaa… tarkoitan… Ette ole koskaan kertonut minulle, kuinka Roman kävi?» sanoi tyttö värähtelevällä äänellä.
Davido Rossin otsa oli vaipunut alas. »Kuollut!» sanoi hän, ja työase putosi Roman kädestä.
»Olin viisi vuotta Amerikassa, kun poliisi ajoi minut maanpakoon Lontoosta, ja kun palasin Englantiin, menin heti tuohon Sohon pieneen puotiin.»
Roma tuijotti häneen pidättäen henkeään. Davido Rossi katsoi ulos ikkunasta.
»Samat ihmiset olivat siellä vieläkin, ja heidän oma tyttärensä oli täysikasvanut, mutta Roma oli poissa.»
Roma kuuli oman hengityksensä sieraimissaan.
»He kertoivat, että hän oli ollut kadoksissa viikon verran, ja sitten… hänen ruumiinsa oli löydetty virrasta.»
Roma oli kuin lamaantunut.
»Mies vei minut hänen haudalleen. Se oli hänen äitinsä hauta Kensal
Greenissä ja äidin nimen alla näin kirjoituksen: ’Pyhitetty Roma
Rosellin muistolle. Löydettiin hukkuneena Thamesista kahdentoista
vuoden vanhana'.»