Lämmin veri Roman suonissa jähmettyi äkkiä kauhusta.
»Ei tänään», ajatteli hän, ja samalla kuului avonaisen ikkunan läpi soittokunnan etäiset sävelet Pinciolta.
»Minun täytyy jo mennä», sanoi Davido Rossi nousten.
Silloin Roma toipui ja rupesi puhumaan muista asioista. Koska Rossi taas palaisi? Sitä tämä ei voinut sanoa. Parlamentti avataan kohta. Silloin tulee paljon työtä. Mutta kyllä hän ilmoittaa, ja ehkä…
Roma ojensi kätensä ja katsoi Davido Rossiin hymyillen hermostuneesti.
Heidän kätensä yhtyivät. Roma tunsi hänen kätensä puristuksen.
Pietarin-kirkon kellot kutsuivat Ave Mariaan, mutta Roma kuuli vain
oman sydämensä sykinnän.
Davido Rossin mentyä Roma meni yläkertaan, ja Nattalina tuli häntä vastaan, kädessä kaksi kirjettä. Toinen oli postiin vietävä — kreivittäreltä paronille, ja toinen paronilta Romalle.
Pitkin pitkää pengermää luostarin muurin varjossa palasi pitkä jono vaunuja Pinciolta sekä parvi kävelijöitä — naisia, herroja, lapsia ja lastenhoitajia kirjavissa puvuissa, suuret hopeaneulat sysimustassa tukassa. Roma meni huoneeseensa ja luki kirjeensä:
»Rakkain Roma! — Tuhannet kiitokset Grand Hotellin viinuria koskevasta arvokkaasta tiedonannosta. Me olemme jo seuranneet sinun johtolankaasi ja saaneet selville, että ainoa Davido Rossi, joka on ollut siellä viinurina, oli saanut suosituksen eräältä leipurilta Sohosta. Minghelli on mennyt Lontooseen, ja minä lähetän hänelle tiedon tästä. Hän näkyy nyt jo puuhanneen paljon, ja olen varma, että sinä olet utelias tietämään, mitä hän on saanut selville. Samoin olen minäkin, mutta meidän täytyy tyyntyä. Sinun vihollisesi on masennustilassa nyt jo. Semmoisia ne ovat aina, nuo vallankumouksen puuhaajat — aina valmiit vastaanottamaan unijuomaa kauniin naisen kädestä. Kuningas David! Niinpä niin, David ja Salomo, isä ja poika yhtyneinä yhdeksi. Kukahan lienee ollut hänen isänsä? Sen saamme kohta nähdä.
Rakkain Romani, mikä vaivaa sinun käsialaasi? Se on niin vapisevaa
nykyään, että tuskin voin lukea sitä.
Sinun
B.»