»Rakasta niitä, jotka sinua rakastavat, ja eroa niistä, jotka eivät rakasta! Se on minun oppini nyt. Mitä sinä siitä arvelet, Giuseppe-Mazzini-Garibaldi? Katsokaapa häntä, herra Rossi! Tasavaltalainen, demokraatti, sosialisti ja kapinallinen! Murtaa tämän talon hallituksen kerran päivässä — syöksee kuninkaan valtaistuimelta ja vastustaa kuningatarta! Ottakaa vastaan pallo, setä Davido. Yksi, kaksi, kolme, nyt se tulee!»
Sitten kuului lapsen äänekästä naurua, ja siihen sekaantui toisen miehen lempeämpi ääni ja naisen pelokas vastustus. Ja sitten seurasi äkillinen hiljaisuus, kun vanha garibaldilainen kuiskasi: »Hän on täällä taas!»
»Donna Roma?»
»Niin.»
»Astukaa sisään», kuului Davido Rossin ääni, ja avoimen eteisen kynnykseltä Roma näki hänen seisovan keskellä lattiaa, pieni poikanen riehuen kuin jalopeuran poika hänen sylissään.
Davido Rossi laski pojan lattialle sanoen: »Juokse neidin luo ja suutele häntä kädelle, Giuseppe.» Mutta poika vetäytyi syrjään ujosti, ja astuen huoneeseen Roma kumartui syleilemään lasta.
»Mikä suuri mies sinä olet! Hänen nimensä on Giuseppe, eikö niin. Ja kuusi vuotta! Onpa siinä ikää! Olenko nähnyt hänet ennen, rouva Rocco? Olenko? Ehkä hän oli täällä silloin kun ensi kerran kävin täällä? Niin tosiaan! Kuinka tyhmää, että unohdin! Tietysti, nyt muistan, että hän oli yöpuvussaan ja nukuksissa ja herra Rossi kantoi hänet maata.»
Äidin sydän oli valloitettu heti. »Rakastatteko lapsia, Donna Roma?»
»Rakastan hyvin paljon!»
»Ei kukaan hyvä nainen voi olla rakastamatta lapsia», sanoi Elena.