»Ja kuinka omituista kumminkin», sanoi Roma. »En ole vuosikausiin varmaankaan nähnyt lapsia, ja nyt yhtäkkiä maailma on vallan täynnä niitä.»
Bruno oli muristen poistunut huoneesta ja hiipi nyt alas portaita, koska hänen omatuntonsa yhtäkkiä muistutti hänelle, ettei hän ollut vienyt perille erästä pyyntöä.
»No, Giuseppe!» sanoi Elena, mutta poika, joka oli tointunut ujoudestaan, ei ollenkaan kiirehtinyt pois, ja Roma virkkoi:
»Ei, ei! Minulla on vain lyhyt asia. Se on», hän kääntyi Davido
Rossiin, »että huomenna on kettukoirakilpailu Campagnalla, ja Don
Camillo pyysi kysyä, tahtoisitteko ratsastaa…»
»Ratsastatteko te?»
»Ratsastan prinsessan kanssa! Mutta ei ole välttämätöntä seurata koiria koko ajan, ja ehkä kotiin tullessa…»
»Kyllä tulen mukaan.»
»Kuinka hauskaa! Muuta asiaa minulla ei ollut, joten…» Hän oli lähtevinään, mutta Davido Rossi sanoi:
»Odottakaa! Koska olette täällä, tahtoisin näyttää teille jotain.»
»Minulleko?»