»Tämä siis oli pikku Roman isä?»
»Niin.»
»Onko se hänen näköisensä?»
»Kovasti.»
»Kuinka kauniit kasvot! Kuinka kunnianarvoinen pää! Oliko hän tämän näköinen sinä päivänä… Kensal Greenissä?»
»Oli.»
»Ja sinä yönä, jona hän vei nuken Sohoon?»
»Oli.»
Hän ei voinut enää hillitä liikutustaan, vaan kohotti kuvan huulilleen ja suuteli sitä. Sitten hän hengitti syvään, katsoi Davido Rossiin kyynelsilmin ja hymyillen kesken kyyneliään virkkoi:
»Hän oli teidän ystävänne ja hän… hän rakasti minun pientä kaimaani.»