»Hän ansaitsi kaiken, mitä sanoitte hänestä.»
»Hän ei ansainnut sanaakaan siitä, ja juuri sinun valheesi saattoivat minut panettelemaan häntä.»
Brunon silmät värähtivät aivan kuin häntä olisi lyöty. Sitten hän koetti nauraa.
»Iskekää vielä! Aasin nahka on tottunut piiskaan. Mutta älkää menkö liian pitkälle, Davido Rossi.»
»Älä sinäkään mene liian pitkälle valheissasi ja epäluulossasi!»
»Epäluulossa! Pyhä Neitsyt! Onko se epäluuloa, että hän on käyttänyt teitä ateljeessaan hankkiakseen hauskan päivän seurapiirilleen? Oi kaikki pyhät! Epäluuloa!»
Ja Bruno nauroi niin että huone kaikui.
»Jatka, jos se soveltuu sinulle.»
»Jos mikä soveltuu minulle?»
»Se, että syöt hänen leipäänsä ja parjaat häntä.»