»Bruno, oletko unohtanut, mitä sanoin sinulle sinä iltana, jona hän ensi kerran kävi täällä? Sanoin, että jos huomaisin välittäväni jostakin liian paljon, niin pakenisin pois hänen luotaan.»
»Mutta miksi… jos hän on hyvä nainen?»
»Muistatko Charles Minghellin käynnin?
»Muistan.»
»Hän tahtoi tehdä julkisen työnsä persoonallisten tunteittensa kanavaksi, ja minä ajoin hänet ulos ovesta.»
»Entä sitten?»
»Jos menen askeltakaan edemmäksi, joudun itse samaan asemaan.»
Bruno oli hetken ääneti ja sanoi sitten samealla äänellä:
»Ymmärrän. Jumala teitä auttakoon, Davido Rossi. Te aiotte astua yksinäistä polkua.»
Rossi veti henkeään ja valmistautui kirjoittamaan.