Pöytäkirjuri huojutti paksua niskaansa ja istuutui hyväksyvän murinan kuuluessa ympärillä. Davido Rossi nousi ääneti.
»Hyvät herrat», sanoi hän. »Ennenkuin siirrymme edemmäksi, lienee välttämätöntä selvittää asemaa hiukan. Pöytäkirjuri ilmoittaa, että uskomme ja tunnustuksemme on saavuttanut vastakaikua koko Euroopassa ja kansainvälinen yhdistyksemme on kasvanut kymmenkertaiseksi. En olisi rehellinen mies, jos käyttäisin kenenkään nimeä tai rahoja sellaisessa tapauksessa, missä on hiukankaan väärinkäsityksen mahdollisuutta. Siitä syystä olen kirjoittanut kirjoituksen poistaakseni kaiken epävarmuuden, ja sen aion myöskin painattaa kaikkien erehdyksien välttämiseksi.»
Näin sanoen hän veti esiin soikean muistikirjansa ja kaikkien hiljaa odottaessa alkoi lukea:
»Mitä uskomme ja tunnustuksemme ei sisällä:
»Se ei sisällä sitä, että koko nykyisen yhteiskunnan rakenne on väärä ja paha.
»Se ei sisällä sitä, että meidän tulisi minkäänlaisella väkivallalla hävittää kuninkaita, armeijoja, kansallisia rajoja, yksityistä maanomistusoikeutta ja yksityistä rikkauden hoitoa.
»Se ei sisällä sitä, että me tahdomme muuttaa maailman sellaiseksi, ettei siellä ole kaupunkeja, ei kirjoja, ei sanomalehtiä, ei yliopistoja, ei armeijoja eikä hallituksia.
»Se ei sisällä sitä, että me tahdomme parantaa siveellisiä vammoja johtamalla sivistyksen takaisin raakalaisuuteen.
»Se ei sisällä sitä, että koko maailman elämä on ollut väärää ja valheellista kuusi tuhatta vuotta.
»Se ei sisällä sitä, ettei koko tuona aikana ole ollut Jumalaa, joka olisi johtanut maailmaa hyvää tarkoitusperää kohti.»