»Niin, todellakin, missä on Donna Roma?» säesti nuori roomalainen.
»Milloinka Donna Roma on ollut poissa paroni Bonellin pidoista?» sanoi kukkanainen tarkoittavasti nauraen.
»Kuka on Donna Roma?» kysyi englantilainen.
»Santo Dio! Hän ei tiedä, kuka on Donna Roma!»
Valkoinen höyhen heilahti, puuteroidut kasvot heittäytyivät taaksepäin, pienet vilkkuvat silmät sulkeutuivat, ja seurue nauroi ja istuutui loggiaan.
»Donna Roma, hyvä herra», alkoi nuori roomalainen, »on ihanan naisen perikuva, semmoisen, joka on esiintynyt historiassa aina Troian Helenan ajoista asti — yksi noita ihmeellisiä olentoja, joiden kauniit silmät ja ruusuinen suu vaikuttavat valtioasiain kulkuun.»
»Valtioraukka!» nauroi prinsessa.
»Kansakunnan puutarhassa hän on kukkien kukka. Joka paikassa, minne hän menee, seuraa häntä ihailu, ja jokainen tekee tietä hänelle kuin kuningattarelle. Siinä kauneuden ja sulon maailmassa, jossa hän liikkuu, on hän hallitsija, ja semmoisena hän itse määrää tapansa ja moraalinsa.»
»Moraaliraukka!»
»Onko siis tämänlaatuinen nainen vaikuttamassa Italian historiaan tällä hetkellä?» kysyi englantilainen.