Huomenna menen taas parlamentin istuntoon. Tahdon tietysti nähdä, kuinka tuo sekasorto loppuu, mutta en tahtoisi mitenkään enää pyytää pääsylippua samalta taholta kuin ennen ja olisin onnellinen ja ylpeä, jos Te tahtoisitte lähettää minulle lipun omassa nimessänne, jotta saisin kerran mennä sinne Teidän siipienne suojassa. Arvaan, että se olisi piletti kansan lehterille, mutta sitä enemmän pitäisin siitä, koska juuri koetan vieraantua niistä ihmisistä, jotka jo liian kauan ovat elämääni myrkyttäneet.
Kuvapatsaani on jo tullut marmorinhakkaajalta ja minun pitäisi viimeistellä sitä, mutta en ole tehnyt mitään tänään. Olen koettanut, mutta sielun hehku oli poissa, ja minä vain turmelin kuvaa.
Ei kuulu vielä mitään M:stä, ja sydänvereni hyytyy tuosta vaitiolosta.
Mutta miksi minä pelkäisin, kun Te ette pelkää? Teidän ystävänne ystävä
R.»
XII.
Koiton toimittajan suureen toimistosaliin oli kokoontunut viisikymmentä äärimmäiseen vasemmistoon kuuluvaa parlamentinjäsentä. Jokaisen kasvot näyttivät kiihoittuneilta. Ilma oli kuuma ja täynnä sähköä: »Tämä on lopun alku», sanoivat kaikki.
Davido Rossi oli puheenjohtajana. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja hänen liikkeensä hermostuneet, mutta läpitunkeva katse, jonka hän loi ympäristöönsä, osoitti selvästi, että hän nyt oli enemmän huolissaan ystävistään kuin vihollisistaan.
»Asema, jossa me olemme tänään», sanoi hän, »ei ole ominainen ainoastaan Italialle. Asianlaita on sama Englannissa, Saksassa, Venäjällä ja joka paikassa, missä vanha hallintoaate taistelee uuden kansallisen hallinnon aatteen kanssa.
»Suurin palvelus, minkä yhdeksästoista vuosisata on tehnyt maailman edistykselle, on se, että se muutti ihmisten valtiollisen aseman. Se mursi auktoriteettiopin ja asetti sijaan vapauden opin. Se hävitti pakanallisen yksinvallan aatteen ja herätti eloon kristillisen aatteen yksilön oikeuksista. Mutta siitä lähtien yksinvalta on käynyt sotaa vapautta vastaan. Se on sotinut sitä vastaan vallankumouksissa ja joutunut tappiolle. Se on sotinut saman asian puolesta tuomioistuimissa ja joutunut tappiolle. Nyt se sotii sitä vastaan parlamentissa, ja sen täytyy joutua tappiolle nytkin.»
Sitten hän selitti, mitä hallitus esitti tehtäväksi. Se pyysi parlamenttia äänestämään lakiehdotuksesta ilman keskustelua. Se oli koe, jolla tahdottiin tukita parlamentin suu. Parlamentin suun tukkiminen oli samaa kuin kansan mielen tukkiminen, ja tämä taas oli samaa kuin valtakunnan jättäminen turmeltuneen, konnamaisen ministerin valtaan. Äänestäjiä tultaisiin ostamaan ja myymään, ja kansaa edustava hallitus olisi pelkkä ilveily vain.