Kun kello löi kymmenen, astui ministerin puolue saliin, ja hetken perästä kaikki koridorit olivat tyhjät.
Paroni Bonelli oli silloin puhemiehen huoneessa suurien portaitten päässä. Hän oli aivan tyyni ja rauhallinen, ja napinlävessä hänellä oli kukka kuten tavallista. Questore (parlamentin järjestyksen valvoja) oli tullut sanomaan, että puhemies oli juuri asettumaisillaan paikalleen. Samalla yksi vahtimestareista, kolmivärinen nauha käsivarressa, tuli sisään tuoden nimikortin, johon oli jotain kirjoitettu.
»Tuokaa neiti tänne heti», sanoi paroni.
Neiti oli Roma, ja paroni meni häntä vastaan ovelle.
»Tämähän on kuin entisaikoina», sanoi hän, »mutta miksi tulit tänne tänään, lapseni?»
»Miksi en olisi tullut tänään?» kysyi Roma.
»Siksi että… totta puhuen, täällä saattaa syntyä rauhattomuutta. Ystäväsi, Piazza Navonan Pontifex Maximus koettaa luultavasti saada aikaan häiriötä. Joka tapauksessa istunto arvattavasti tulee olemaan ikävä, ja minä neuvoisin sinua menemään kotiin.»
»Mutta te herätätte uteliaisuuteni mitä suurimmassa määrässä, enkä mitenkään nyt tahtoisi mennä kotiin», sanoi Roma.
»Kuten tahdot», sanoi paroni johtaen hänet lehterin ovelle ja puhuen muista asioista. Kuinka suloinen Roma oli sinä aamuna! Eikö hän, paroni, koskaan enää saisi tavata häntä kahden kesken? Hän on todellakin odottanut jo kylliksi? Oli tärkeä asia, josta he eivät olleet vielä kylliksi keskustelleet. Milloinka hän saisi tulla?
»Minulla on huomenna iltapäivällä vastaanotto, jolloin näytän suihkukaivoni ja muut luonnokseni», sanoi Roma.