»Mikä on? Taivaan nimessä, sanokaa!» pyysi hän kiihkeästi. »Onko hän sairas? Onko hän parempi?»
»On kyllä.»
»Jumalan kiitos! Oi kiitos, Jumalani!» sanoi Rossi pannen liikutettuna kätensä tohtorin käsivarrelle.
Tohtori katsoi häneen ja hymyili.
»Eihän se ollut mitään», sanoi hän, »pieni pyörtymys vain. Kuumuus ja melu ja…»
»Oletteko varma, ettei se ole vaarallisempaa? Eikö olisi parempi, jos olisitte hänen luonaan vähän kauemmin?»
»Pyh! En luullut, hyvä mies, että säikähtäisitte noin!…»
»Niin, niin, mutta nainen — ymmärrättehän — ei voi nähdä naisen noin…»
Paksun, jykevän tohtorin silmät kävivät punaisiksi, ja hänen äänensä värähti oudosta tunteesta.
»Kautta taivaan, Rossi, Te olette mies! Minä näin mitä teitte viisi minuuttia sitten, ja nyt… Odottakaa tässä, hän tulee ulos kohta. Jumala teitä siunatkoon, hyvä ystävä!»