Rossin käsivarrella oleva käsi puristi lujemmin, ja Rossin päätä alkoi huimata.
»Täällä elävänä haudattuna olen saanut vähitellen kuulla, mitä on tapahtunut, sittenkuin minä erosin maailmasta. Petollinen kirje, joka kutsui minut Italiaan ja saattoi minut poliisin käsiin, oli saman miehen lähettämä, joka nyt omistaa tilukseni palkkana petoksestaan.»
»Paroniko?»
Rossi oli seisahduttanut fonografin.
»Voitteko kestää?» kysyi hän.
Kalpeat kasvot punastuivat päättäväisyydestä.
»Jatkakaa!» sanoi hän.
Kun ääni fonografista taas alkoi kuulua, oli se värisevämpi ja nopeampi kuin äsken.
»Petettyään isän hän piti huolta lapsesta, ja Jumala yksin, joka tuntee sydämet, tietää mikä pelon tai ihmisyyden tunne hänet pakotti niin tekemään. Hän läksi Englantiin tyttöstä hakemaan, löysi hänet kadulta, jonne uskoton holhooja oli jättänyt hänet, tukki rahalla heidän suunsa ja sai heidät hautaamaan jonkun tuntemattoman onnettoman ruumiin tyttäreni nimellä.»
Rossin käsivarrella oleva käsi vapisi hiukan ja vaipui hänen kädelleen.
Se oli kylmä kuin jää. Fonografin ääni kävi heikoksi.