»Olen täysi-ikäinen — ei ole olemassa mitään esteitä.»
»On ehkä olemassa suurin kaikista esteistä, rakkaani.»
»Mitä tarkoitatte?»
»Tarkoitan… Mutta odota hiukan! Eihän sinulla ole kiirettä? Muutamat herrasmiehet odottavat tuolla tavatakseen minua, ja jos sallit minun soittaa kirjuriani… Älä liiku. Ne ovat vain virkatovereitani. He eivät kummeksi sinun läsnäoloasi. Olethan holhottini — melkein perheeni jäsen. Tuossapa on kirjurini. Kuka odottaa nyt?»
»Sotaministeri, prefekti, commendatore Angelelli ja yksi hänen apulaisiaan», vastasi kirjuri.
»Tuokaa prefekti ensin sisään», sanoi paroni, ja ankaran näköinen, sotilasryhtinen mies astui huoneeseen.
»Astukaa sisään, senaattori. Tunnettehan Donna Roman. Meidän asiamme on kiireellinen — hän kyllä suo meidän jatkaa. Tahdon mielelläni kuulla kuinka asianlaita on ja mitä nyt teette.»
Prefekti aloitti raporttinsa. Heti kun uusi laki oli kuninkaan käskystä julistettu, oli hän lähettänyt kiertokirjeen kaikille pormestareille maakunnassaan ilmoittaen, että poliisilla oli valta hajoittaa yhdistykset ja estää kokoukset.
»Mutta mitä me voimme odottaa maaseutukaupungeilta, teidän ylhäisyytenne, kun me emme pääkaupungissa tee mitään? Kaikkien vallankumouksellisten seurojen päämies on Roomassa ja niiden johtava henki on meidän seassamme. Kuunnelkaa tätä, teidän ylhäisyytenne.»
Prefekti veti sanomalehden taskustaan ja alkoi lukea: »Roomalaiset! — Uusi laki koettaa riistää meiltä ne oikeudet, joita esivanhempamme vallankumouksienkin avulla meille ovat hankkineet. Siitä syystä meidän velvollisuutemme on vastustaa sitä ja siksi meidän täytyy pitää kokouksemme helmikuun l:nä päivänä, kuten alkuperäisesti oli aiottu. Ainoastaan siten voimme näyttää hallitukselle ja kuninkaalle, mitä maailman yleisen mielipiteen vastustaminen merkitsee… Kokoontukaa Piazza del Popoloon päivän laskiessa ja kulkekaa Colosseumiin Corson kautta. Olkaa rauhalliset ja hyvässä järjestyksessä, ja Jumala varjelkoon hallitsevia aikaansaamasta verenvuodatusta.»