»Huomenna tähän aikaan on myöhäistä, sillä kaikki portit suljetaan eivätkä junat saa lähteä kaupungista. Sinun täytyy lähteä tänä iltana. Huomenna on liian myöhäistä.»
Davido Rossi veti pois Roman toisen valkoisen hansikkaan ja suuteli hänen sormensa päitä. »Rakkaani», sanoi hän, »vaikkei minulla olisi mitään muuta ajateltavaa, niin luuletko, että lähtisin pois ja jättäisin sinut tänne? Juuri niin eräs henkilö toivoi minun tekevän, kun hän salli sinun kuunnella kaikkia noita valmistuksia. Mutta hän erehtyi. Se on mahdotonta. Minä en voi enkä tahdo jättää sinua.»
Roman kalpeat kasvot punastuivat äkkiä, ja hän kiersi molemmat kätensä
Rossin kaulaan.
»Hyvä on», sanoi hän, »minä lähden kanssasi.»
»Armas!» huudahti Rossi puristaen Roman rintaansa vasten. »Mutta ei! Se on myöskin mahdotonta. Meitä ei voida vihkiä ennenkuin kymmenen päivän perästä.»
»Vähätpä siitä! Minä lähden ilman sitä.»
»Ilman vihkimistä?»
»Miksikä ei?»
»Mutta ajattele, minkä nimen jättäisit jälkeesi.»
»En välitä siitä. Ja jos eräs henkilö luulee, että välittäisin ihmisten puheista, niin hän erehtyy siinäkin.»