»Oma rakkaani, et tiedä mitä puhut. Sinä olet liian hyvä, liian puhdas…»
»Oh, älä puhu noin. Meidän vihkimisemme on ainoastaan meitä itseämme varten, ja jos me tahdomme olla ilman sitä…»
»Armas, puhdas tyttöni!»
»Minä en voi kuulla sinun puhuvan noin», sanoi Roma. Ja vetäen pois kätensä Rossin kaulasta hän peitti korvansa niillä.
Rossi puristi häntä lähemmäksi itseään ja sanoi:
»Rakkaimpani, minä tiedän mitä ajattelet, mutta niin ei saa tapahtua.»
»En kuule ollenkaan mitä puhut», sanoi Roma painaen käsillään korviaan. »Olen nainen ja kumminkin olen valmis lähtemään — vaikka nyt heti — — ja ellet sinä ota minua, uskon että sinä rakastat muuta enemmän kuin minua.»
»Rakas, älä saata minua kiusaukseen. Jos tietäisit kuinka vaikeata minun on… mutta ennen kuolisin…»
»En tahdo, että kuolet. Sitähän juuri tahdon estää. Tahdon että elät, ja olen valmis panemaan alttiiksi kaikki — kaikki…»
Roman lämmin, suloinen ruumis värisi hänen sylissään, ja Rossin sydän löi rajusti.