Hänellä oli yllään strutsin höyhenillä koristettu hattu ja tiukasti käypä, kärpännahalla vuorattu nahkatakki ja pitkä, hulmuileva hame, joka salli hänen täyteläisen, pyöreän vartalonsa sulon esiintyä loistossaan, ja kaulan ympärillä oli vanhoja pitsejä, jotka korottivat noitten violetinväristen silmäin loistoa.
»Minä luulin, että te ihailette häntä äärettömästi», kuiskasi englantilainen lady, ja pikku prinsessa vastasi:
»Minäkö! Mitä vielä! Luuletteko minua mieheksi, kultaseni?»
Donna Roma tervehti paronin vieraita hymyllä, joka valloitti jokaisen. Hänellä oli hillitty vapauden ilme, aivan kuin henkilöllä, jolla on oikeus voittoihin, ja hänen käytöksensä oli sellainen, joka kuningattaressa hurmaa kaikki naiset ja kauniissa naisessa kaikki miehet.
»Ah, tekö siinä, kenraali Potter? Ja rakas kenraali Morra! Camillo mio?» (Italialainen oli syöksynyt esiin ja suuteli hänen kättään.) »Sir Evelyn Wise, Englannista, eikö niin? Minä olen itse puolittain englantilainen ja olen siitä hyvin ylpeä.»
Kun hän sitten oli tervehtinyt miehiä, loppui hänen pieni keikailemisensa naisille annettuihin suuteloihin.
»Rakkain Roma! Kuinka hauska nähdä sinua!» sanoi prinsessa.
»Eikö hän ole suloinen?» sanoi amerikkalainen.
»Minä en usko sanaakaan tuosta jutusta», sanoi englantilainen.
Donna Roma oli hymyillyt suoraan Sir Evelynille, ja Sir Evelyn oli puolestaan tietämättään hymyillyt hänelle.