Noissa portaissa on kolme pääjaksoa, ja pikku mies oli jo ennättänyt toisen jakson päähän, kun melu alhaalla kadulla sai hänet seisahtumaan ja kääntämään päänsä.
Suuri väen paljous kantaen satoja tulisoihtuja marssi piazzalle. He lauloivat, huusivat ja puhalsivat pilleihin ja torviin. Yht'äkkiä melu hiljeni — sitten tuli sotamiehiä — sitten koko hänen ruumiinsa jysähti, ja hän luuli vaipuvansa uneen — sitten jotain lämmintä — sitten surisevaa ääntä — sitten hyvin kova jysähdys niinkuin Angelon linnan kanuunanlaukaus päivällisaikaan… sitten syvä, tuttu ääni, joka puhutteli häntä, ja hänen silmänsä aukenivat hetkeksi nähden isän kasvot.
»Hyvää yötä, isä, huomiseen asti! Nukuttaa!»
Ja sitten ei mitään enää.
* * * * *
Kun Elena odotti Brunon tuloa, hän keksi syitä yhtämittaa kulkeakseen Davido Rossin asunnon ja oman asuntonsa väliä. Samalla hän koetti masentaa levottomuuttaan koettamalla ylläpitää suuttumustaan. Giuseppe oli niin vallaton. Kun hän nyt tulee kotiin, täytyy hänen saada vitsaa ja mennä levolle ilman illallista. Tosin oli hänen verduransa jo valmiina uunilla, mutta hän ei saisi siihen koskea. Lapsille täytyy olla ankara. He kiittävät siitä sitten, kun kasvavat aikaihmisiksi.
Mutta hetki hetkeltä tuo uljas rohkeus masentui, kunnes halu rangaista Giuseppeä hänen tottelemattomuudestaan oli kokonaan hävinnyt. Elena seisoi portailla ja odotti kuulevansa hänen äänensä ja pienten jalkojen astuntaa. Jos hän olisi kuullut tuon, olisi levoton ilme hänen kasvoissaan muuttunut suuttuneeksi, ja hän olisi torunut sekä isää että poikaa. Mutta ei kumpaakaan kuulunut, ja hän palasi ruokasaliin surullisena.
»Missä he voivat viipyä? Voi jos saisin hänet takaisin! En koskaan päästä häntä näkyvistäni enää. En koskaan!»
Davido Rossi, joka käyskenteli huoneessaan tyynnyttääkseen hermojaan tuon ankaran ponnistuksen perästä, koetti lohduttaa häntä. Kyllä kaikki on hyvin. Elena saattaa olla varma siitä, että Giuseppe on mennyt Donna Roman luo. Hän muistaa mitä Bruno oli kertonut sunnuntaina. »Pikku roomalainen poika.» Giuseppe ei ollut ajatellut mitään muuta kolmeen päivään, ja koska tänään oli hänen syntymäpäivänsä…
»Niinkö arvelette? Arveletteko tosiaankin…»