Hänen ääriensä sortui ja hän vaipui alas taas.
»Roma», sanoi paroni, »sinä et ole terve nyt. Kun tapaamme jälleen toisemme…»
»Me emme koskaan tapaa toisiamme siellä, jonne menen.»
Hän kohotti kauniin päänsä, ja paroni ymmärsi heti. »Sitäkö tarkoitat?» kysyi hän.
Roma kumarsi päätään.
»Aiot hautautua luostariin?»
»Jos he ottavat minut vastaan, niin menen. Se on ainoa turvapaikkani nyt. Minnekä muuanne voisin piiloutua? Kun nainen ei voi katsoa sitä miestä suoraan silmiin, jota hän… kun hän on tuottanut surua ja tuskaa ja vankeuden sille, joka rakastaa häntä…»
»Roma», sanoi paroni, »minä rakastan sinua myöskin. Unohdatko sen?
Minä rakastan sinua enkä voi sinua kadottaa.»
Jäykkä mies oli muuttunut. Hän koetti syleillä Romaa, mutta tämä työnsi hänet pois.
»En tahdo moittia teitä, mutta kuunnella teitä en voi», sanoi hän.
»Teidän täytyy ajatella minua kuin kuollutta.»