»Sitä en tahdo. Tahdon sinut — sinut — sinut! Tahdon saada sinun sydämesi sykkimään omaani vastaan. Tahdon hiuksiesi tuoksun, silmiesi loiston, huuliesi suutelon! Sinä et saa mennä luostariin. Kun taivas on antanut naiselle sellaisen kauneuden, sellaiset lahjat kuin sinulle, ei hänellä ole oikeutta haudata niitä luostarin koppiin. En voi ajatella sitä. Olen odottanut sinua niin kauan! Eikö se merkitse mitään, että ennenkuin tuo mies tuli elämääsi, olin aina ollut luonasi? Ajattele lapsuuttasi… enkö ole koettanut pitää huolta sinusta parhaan kykyni mukaan? Ja nyt, kun olet nainen, en pyydä muuta kuin asettaa sinut sille paikalle, jonka kauneutesi ja lahjasi ovat ansainneet — ylemmäksi kaikkia Italian naisia, jotka eivät istu valtaistuimella.»
Taas hän koetti syleillä Romaa, ja taas Roma työnsi häntä pois, mutta heikommin kuin äsken.
»Roma, sinä olet haavoittanut ja nöyryyttänyt ja solvaissut minua, mutta sinä olet ainoa nainen maailmassa, jonka tahtoisin omistaa. Minä teen sinut Italian diktaattorin vaimoksi, ja kun kaikki nämä huolet ovat ohi ja sinä olet suuri ja olet unohtanut menneisyyden…»
»En voi koskaan unohtaa sitä enkä tahdo tulla suureksi. Tahdon tulla hyväksi vain. Jättäkää minut!»
»Sinä olet hyvä. Sinä olet aina ollut hyvä. Se, mikä tapahtui, oli minun syyni vain, sinussa ei ollut mitään syytä. Minä näin sinun kasvavan naiseksi ja luistavan pois valvonnastani, kun taas itse olin sidottu kurjaan, avuttomaan, elävään ruumiiseen. Jonakin päivänä saatoit tavata nuoremman, vapaamman miehen, ja minä menettäisin sinut iäksi. Eikö ollut inhimillistä, että koetin pitää sinusta kiinni, kunnes se aika oli tuleva, jolloin saatoin vaatia sinua omakseni kokonaan? Ja jos tuo mies nyt on tullut väliimme…»
Hän osoitti jalustalla olevaa veistokuvaa. Roma katsoi siihen ja painoi alas päänsä.
»Älkää puhuko enää», sanoi tyttö. »Tahtoni on lamassa — minulla ei ole mitään voimia enää — jättäkää minut yksin.»
Paroni antoi hetken kulua, ja kun hän puhui taas, oli hän jälleen saavuttanut vanhan, jäykän tapansa.
»Unohda se mies, rakkaani, niin kaikki käy hyvin. Luultavasti hän on jo poliisin käsissä. Jumala suokoon, että asiat olisivat niin! Nyt ei ole huolta hänen vangitsemisestaan! Nyt ei uhkaa mikään häväistys! Ei kenenkään nimi eikä maine tule sotketuksi siihen asiaan. Ja jos voin masentaa vaarallisen vastustavan politikoitsijan, olen valmis antamaan muitten asiain unohtua.»
Hän vaikeni hetkiseksi ja jatkoi sitten ääni mahdollisimman terävänä:
»Mutta jos kohtaan vastustusta, annan lain tehdä tehtävänsä, ja Davido
Leone saa lopettaa, minkä Davido Rossi on aloittanut.»