Samassa Felicen vartalo kuvastui valoa vasten avonaisessa ovessa.
»Commendatore Angelelli ja herra Charles Minghelli, teidän ylhäisyytenne.»
Paronin mentyä saliin Roma palasi ikkunan luo. Lumihiutaleet tarttuivat lasiin, ja oli vaikea nähdä ulos. Monet varjot olivat hävinneet ja samoin tuikkivat valot. Koko kaupunki oli pilkkosen pimeä. Nyyhkyttävät äänet, pyssyjen pauke ja ukkosen jyrinä olivat samoin vaienneet, ja ilma oli tyhjä ja kolkko.
Seuraavana hetkenä kuului pehmeätä astumista, aivan kuin lammaslauma olisi kulkenut ikkunan alitse. Joukko sotamiehiä marssi nopeasti lumessa kantaen tulisoihtuja ja lyhtyjä.
Viereisestä huoneesta kuului ääniä, ja Roma kuunteli.
»Nähtävästi kapina on nyt tukahdutettu, teidän ylhäisyytenne.»
»Toivotan onnea.»
»Sotamiehet vartioivat katuja, kaikki on hiljaa.»
»Hyvä!»
»Muutamia satoja metelöitsijöitä on lukon takana, ja huomenna sotaoikeus aloittaa istuntonsa.»