»Anarkisti, tasavaltalainen, nihilisti! Edustaa mielipiteitä, jotka ovat yhtä vanhoja kuin vuoret, hyvä ystävä, mutta aivan uudella tavalla» sanoi nuori roomalainen.
»Davido Rossi on politikoitsija, joka tahtoo hallita maailmaa isämeidän rukouksen sääntöjen mukaan», sanoi amerikkalainen.
»Toisten aikojen uneksija, hyvä ystävä», sanoi Don Camillo. »Sai tuon pyhän taudin jossakin muualla, ulkomailla, ja toi sairaiden aivojensa mielikuvan sekoitettuna uskonnollisella humalalla kanssaan ylösnousemuksen Roomaan. Lombroso olisi sulkenut hänet hulluinhuoneeseen. Me olemme vapaamielisempiä, me vain lähetämme hänet parlamenttiin, jossa hän selittää epäkäytännöllisiä teoriojaan ja esittää tilastoa siitä, kuinka paljon polentaa talonpojat syövät.»
Paroni pöyhisteli uunimatolla. »Davido Rossi», sanoi hän säälivästi, »on aikansa lapsi. Mies, jolla on jalot aikeet ja laajat sympatiat ja jota syvästi loukkaa äärimmäinen kurjuus ja rikkaus, hän on ihmissieluun kätkeytyvän ikuisen uskonnon innostama. Uneksija, tietysti, uneksija niinkuin pyhä isä itse, mutta hänen unelmansa on erilainen, eikä kumpaisenkaan unelma voi toteutua murtamatta toisen unelmaa. Siinä tuhatvuotisessa valtakunnassa, jota Rossi odottaa, ei ole kuninkaita eikä prinssejä, mutta siellä ei myöskään ole paavia eikä pappeja.»
»Ja mistä tämä epäkäytännöllinen politikoitsija on kotoisin?» sanoi englantilainen.
»Siihen saatte te vastata, Sir Evelyn, sillä vaikka häntä pidetään roomalaisena, näyttää hän oleskelleen suurimman osan elämästään teidän maassanne. Hän on vaiti kuin pöllö ja läpitunkematon kuin sfinksi. Ei kukaan Roomassa tiedä varmasti, kuka hänen isänsä oli, eikä kukaan tiedä, kuka oli hänen äitinsä. Jotkut sanovat, että hänen isänsä oli englantilainen, jotkut, että hän oli juutalainen, ja muutamat väittävät, että hänen äitinsä oli mustalainen. Hän on itseensä sulkeutunut, joka ei koskaan puhu itsestään eikä ikinä kohota sitä huntua, joka peittää hänen syntyperänsä ja aikaisimman elämänsä. Hän palasi Roomaan kahdeksan vuotta sitten ja piti suurta melua esittämällä platonisen valtiollisen ohjelmansa, kutsuttiin asevelvollisuuttaan täyttämään, kieltäytyi, oli vankina kuusi kuukautta ja tuli vankilasta pois sankarina, valittiin parlamenttiin kolme kertaa perättäin, oli Rooman edustajana, asettui äärimmäiseen vasemmistoon ja vastusti jokaista ministeristöä ja jokaista toimenpidettä armeijan hyväksi, yllytti työväkeä jättämään veronsa maksamatta ja maanviljelijöitä samoin, — ja näin hänestä kehittyi meluavan joukon johtaja, ja nyt häntä ympäröi koko Italiassa tuo turmeltunut luokka, joka uneksii; uudistavansa yhteiskunnan hautaamalla sen raunioihin.»
»Siis jonkinmoinen uskonnollinen anarkisti.»
»Sanokaa ennemmin haaveksija, kuten paavi, Sir Evelyn. Hänen ihannevaltakuntansa on jonkunmoinen utuinen unelma, jota hän nimittää Ihmisten tasavallaksi. Jumalan isyys! Ihmisten viljelys! Ihmisoikeuksien yhtäläisyys! Ihmiskunnan yhteys! Sodan, valtakuntain rajojen, tullivirkamiesten, sotilaitten, rotuerotusten, maanomistamisen, kapitaalin, hallinnon, Vatikaanin… kaiken poistaminen!»
»Johtuu mieleen kristikunnan ensimmäisten erakkojen mahtavat näyt!» sanoi englantilainen.
»Onko hän asunut Lontoossa vai mitä kerroitte?»