Rossi silitti Roman tukkaa. »Voi olla niinkin. Jumala yksin sen tietää.»
»Oli hyvin suloista uneksia. Miten onnellisia hetkiä olenkaan elänyt.»
»Se, mikä on sallittu, on sallittu. Mutta olkaamme rohkeat, armas! Me, jotka käsitämme elämän tällä tavoin, saamme tottua kieltäytymiseen… Itketkö, Romani?»
»En, en! Kieltäytymiseen. Niin — kieltäytymiseen.» Hän kuuli oman sydämensä tykytyksen Rossin sydäntä vastaan. »Rakkaus tulee kaikkien luo, mutta muutamien luo se tulee liian myöhään, ja silloin se tulee turhaan.» Hän koetti tukahduttaa nyyhkytyksensä. »Heidän täytyy silloin voittaa se ja kieltäytyä ja rukoilla, että Jumala antaa heidän yhtyä rakastetun kanssa toisessa maailmassa.» Hän oli tukehtua, mutta hän koetti jatkaa. »Jos ajattelen, että minun kohtaloni on sellainen… Toiset naiset saavat uneksia rakkaudesta ja kodista ja lapsista…»
»Älä masenna mieltäni, Roma.»
»Armas, lupaa, että sinulla on aina mitä parhaat ajatukset minusta, tapahtuipa mitä tahansa.»
»Roma!»
»Lupaa, että jos joku puhuu päinvastaista sinulle, niin uskot, että minä olen aina rakastanut sinua.»
»Miksi me puhumme sellaisesta, mikä ei koskaan voi tapahtua?»
»Jos me eroamme iäksi… jos saamme sanoa pitkät jäähyväiset maallisille tunteille, lupaa minulle…»