»Vaiti! Vaiti! Vaiti!» huusi upseeri saaden naiset vaikenemaan, mutta sillävälin miehet kadulla rypistivät huuliaan ja koettivat nauraa.
Tuon hurjan näytelmän kestäessä, jota Jumalan sormi johti, vaikka ilma oli täynnä ihmisten hengitystä ja likaisten ruumisten hajua, Roman vaunut seisahtuivat vankilan ovelle ja niistä astui ulos Donna Roma, joka oli tullut Brunoa katsomaan.
Portailla oleva upseeri näki hänen tulevan ja päätti hänen ulkomuodostaan, että hän tuli muille asioille, ja käski karabinieerin auttaa häntä.
»Tahtoisin tavata tirehtööriä», sanoi Roma.
»Heti paikalla, teidän armonne», sanoi karabinieeri ja johti hänet kumarrellen erään sivuoven kautta toisessa kerroksessa oleviin virastohuoneisiin.
Regina Cœlin tirehtööri oli keski-ikäinen, ystävällisen näköinen mies, mutta tämän uuden järjestelmän vallitessa hän ei voinut tehdä mitään.
»Kaikki, mikä koskee valtiollisia vankeja, on kuninkaallisen komissarin vallassa», sanoi hän.
»Missä voin hänet tavata, cavalliere?»
»Hän on sotaministerin luona tänään järjestämässä sotaoikeutta, mutta ehkä hän on huomenna St. Angelon linnan virastohuoneissa…»
»Kiitos! Saanko lähettää kirjelipun vankilaan?»