Vanha mies nyökäytti päätään hyväksyvästi.
»Mutta sitten seuraa lähettäminen. Se on hyvin vaarallista myöskin. Se on toimitettava yöllä ja se on jätettävä semmoisen miehen tehtäväksi, joka uskaltaa katsoa vaaroja silmästä silmään.»
»Antakaa hänelle nelinkertainen palkka, ja pankaa hänet työhön heti», sanoi Roma aikoen poistua.
»Hetkinen vielä. Herra Rossi on itse rehellisyys ja häneen voi kyllä luottaa, mutta ei kukaan ihminen tiedä, mitä voi tapahtua ja…»
»Te tahdotte rahanne heti? Kuinka paljon?» kysyi Roma ottaen esiin kukkaronsa.
Mies mainitsi suunnattoman maksun. Roma maksoi sen ja läksi talosta. Raittiin ilman tuoksu ja loistava auringonpaiste lehahti häntä vastaan, kun hän käänsi selkänsä vanhan miehen ahtaalle asunnolle ja astui kadulle.
Roma läksi nyt Piazza Navonalle. Hän kulki pitkin kapeita katuja Piazza Colonnalta. Puodit olivat nyt auki, kaupungin silmät liereillään, ja ellei sotilaita olisi seisonut joka kadunkulmassa, olisi kaupunki ollut aivan tavallisen näköinen. Mutta monissa ovenpielissä oli keltaisia ilmoituspapereita, joissa ilmoitettiin talot myytäviksi, ja Monte di Pietàn lähistössä olevan valtion panttilaitoksen edessä oli joukko väkeä kantaen kaikenlaisia myttyjä, sekä juutalaisia panttilainaajia, jotka ostivat maksettaviksi langenneita panttilippuja. Köyhemmillä kaduilla ihmiset tekivät etusormellaan liikkeen, jonka tarkoitus oli osoittaa, että he olivat nälkään kuolemaisillaan, ja kaikkialla on surullinen, painava ilma.
Talo Piazza Navonan varrella oli täynnä murhetta. Portinvartijan kommakossa ei ollut ketään, kun Roma kulki siitä läpi, ja mennessään Davido Rossin asuntoon hän tapasi molemmat vanhukset portailla Elenan oven edessä onnettoman näköisinä ja koettaen lukea kirjettä, jota he pitivät kädessään.
»Meidän tyttö-raukkamme on mennyt», sanoi garibaldilainen. »Kello kahdeksan tänä aamuna hän läksi ulos yksin. Minä arvelin hänen menevän messuun ja toivoin sen tyynnyttävän häntä. Ja nyt. katsokaa tätä.»
Roma luki kirjeen. Se oli Elenalta.