Toinen seikka, jota sinun puhdas mielesi, armas, ei ole tullut ajatelleeksi. Se toinen mies on olemassa. Ajattele mikä valta hänellä on ystävääsi. Jos hän kaikesta huolimatta vielä tahtoo omistaa tytön, hän voi peloittaa häntä ja uhata ilmaista kaiken hänen miehelleen. Tämä voi saattaa vaimo-paran onnettomaksi ja aikaa myöten vaimon tahto ehkä murtuu ja hän voi ehkä alistuakin. Taikka sitten tuo mies voi todellakin kertoa kaiken hänen miehelleen loukatakseen ja murhatakseen molempien onnen. Miten käy vaimolle silloin? Uskooko hänen miehensä häntä silloin enää?
Noiden vaarojen välttämiseksi on hänen parasta puhua heti. Luottakoon hän miehensä rakkauteen ja kertokoon hänelle kaikki. Jos mies on oikea mies, niin hän ajattelee: »Ainoastaan hänen puhtautensa on pakottanut hänet kertomaan», ja mies rakastaa häntä enemmän kuin ennen. Hän ehkä tuntee hetken tuskaa. Jokainen mies tahtoo mielellään uskoa, että hänen poimimansa kukka on tahraton. Mutta hänen parempi luontonsa on voittava hänen turhamaisuutensa ja hän on sanova: »Vaimoni rakastaa minua, minä rakastan häntä, hän on viaton, ja jos joku isku on häntä kohtaava, täytyy sen ensin kohdata minua.»
Tervehdykseni sinulle, rakkaani. Ystäväsi on varmaan todellinen nainen, ja olit oikeassa kohdellessasi häntä hellästi. Mutta olit myöskin oikeassa ollessasi ankara ja antaessasi hänen kulkea kiirastulen läpi. Näin hyvät naiset aina menettelevät toisia naisia kohtaan. Se on jonkinmoinen todistus heidän puhtaudestaan ja se on myöskin heidän vahva turvansa, vaikka ajattelemattomat voivat puhua toisin. Minä rakastan sinua ankaruutesi tähden tuota vääryyttä kärsinyttä kyyhkysparkaa kohtaan, armaani, juuri yhtä paljon kuin rakastan sinua hellyytesi tähden. Se on todistuksena minulle, kuinka oikein arvostelin sielusi ylevyyttä, sen puhtautta ja henkesi tulta sekä sydämesi kultaa. Kunnes tapaamme jälleen, oma armaani.
Sinun D. R.»
Myötäliitetty »Julistus papeille» oli näin kuuluva:
»Ei ainoastaan Italiassa ja Irlannissa, vaan myöskin Venäjällä, Ranskassa, Amerikassa ja koko maailmassa katolisen kirkon papit nousevat kansan seasta. Miksi siis papit niin usein kansan taisteluissa valtoja vastaan asettuvat kansaa sortamaan, sen intoa sammuttamaan ja sen toiveita tukahduttamaan?
Veljet! Vastaus ei ole kaukana. On olemassa kirkon sielu ja on olemassa kirkon ruumis. Kirkon sielu on taivaallinen, erehtymätön, muuttumaton ja elää iankaikkisesti. Kirkon ruumis on inhimillinen, rajoitettu ja katoava. Kirkon sielu on nöyrä ja polvistuu ristin juureen. Kirkon ruumis on ylpeä ja istuu ruhtinaitten valtaistuimien ääressä.
Kirkon papit! Piispanne sanovat teille, että kansan pyrinnöt ovat
Jumalan pilkkaamista ja kymmenen käskyn rikkomista. Tuo vanha huuto
on kohonnut kaikkien ihmiskunnan marttyyrien ajamia muutoksia vastaan
Kristuksen päivistä alkaen.
Mutta jos kansan pyrinnöt eivät ole sopusoinnussa uskonnon kanssa ja jos heidän johtajansa ovat jumalattomia miehiä, on teidän velvollisuutenne pelastaa kansa noista molemmista vaaroista. Älkää antako kenenkään enää sanoa, että kirkko on ainoastaan vanhentunut ilmiö ihmiskunnan kehityskulussa ja kaiken edistyksen esteenä. Tulkoon ihmiskunnan pelastus kirkon papistosta, niin häviävät kaikki uskonnottomat ja jumalattomat.
Mutta ovatko kansan pyrinnöt ristiriidassa uskonnon kanssa? Kuunnelkaa ääniä, jotka värähtelevät läpi maailman. Kansat puhuvat helluntaikielillä kaikkialla maailmassa. Sosialismi, kommunismi ja ehkä anarkismikin! Mutta nämä ovat toiveita, ei systeemejä, ne ovat sairauden ilmaisumuotoja, ei parannuskeinoja. Ja eräs vaatimus on yhteinen kaikille — ihmiskunnan yhteyden vaatimus! Se on se ääni, joka kaikuu kaikkialla, ja minä pyydän teitä miettimään, eikö se ole Jeesuksen ääni.