Brunon jäykkyys alkoi sulaa, ja hän näytti alkavan kiihtyä. Roma loi suuret, tummat silmänsä häneen sanoen lempeällä äänellä:
»Bruno-raukka! Ei ole kumma, että he ovat saaneet sinut sanomaan jos jotakin.»
Brunon leuka vapisi entistä enemmän. »Siitä ei maksa vaivaa puhua», sanoi hän.
»Herra Rossi tuntee ensimmäisenä myötätuntoa sinua kohtaan.»
»En tahdo puhua siitä, kuulkaa.»
»Ah, Bruno, älä petä itseäsi.»
Hän käänsi päätään ja katsoi säälien Romaan. »Hän ei tiedä mitään», ajatteli hän. »Miksi minä kertoisin hänelle. Hän on oikeastaan samassa asemassa kuin minäkin. Sama suru koskee häntäkin. Hän on ollut hyvä minulle. Minä tuottaisin hänelle kärsimystä?»
»Jos he ovat kertoneet sinulle valheita kiihoittaakseen mustasukkaisuuttasi ja herättääkseen kostonhimoa…»
»Missä on herra Rossi?» keskeytti hänet Bruno jyrkästi.
»Englannissa.»