»Entä Elena?»
Bruno pudisti pää-parkaansa ikäänkuin osoittaakseen, että hän kyllä tiesi, ja hetken verran hänen tympeytyneet aivonsa tunsivat ylpeyttä viisaudestaan.
»Oli väärin, että Elena pakeni ilmoittamatta minne hän menee, ja herra
Rossi on hyvin levoton hänen kohtalostaan.»
»Te uskotte niin?»
»Tietysti uskon.»
Nuo sanat saattoivat Brunon horjumaan, ja hän tunsi itsensä pikkumaiseksi ja vähäpätöiseksi tuon naisen rinnalla. »Jos hän voi luottaa heihin, miksi minä en voi?» ajatteli hän. Mutta hetken perästä hän hymyili säälivää hymyään ja sanoi varmasti »Te ette tiedä, Donna Roma. Mutta minä tiedän, ja minua he eivät petä. Eräs toveriparka täällä — vanki — hän tekee työtä virallisessa lehdessä ja tietää kaikki — hän kertoi minulle kaikki.»
»Mikä hänen nimensä on?»
»N:o 333, rangaistusvanki. Hän asui viereisessä kopissa.»
»Etkö koskaan nähnyt hänen kasvojaan?»
»En, mutta hänen äänensä kuulin, ja olen aivan varma, että olen sen kuullut jossakin ennen.»