»Voi, hän ansaitsee sen kyllä», sanoi Roma. Hän tuskin saattoi pidättää itkuaan. Paavin ääni, kun hän puhui rakkaudesta, oli muistuttanut hyvin paljon erästä toista ääntä, joka pani hänet värisemään.
»Hän oli isänne ystävä, niinkö?»
»Niin, teidän pyhyytenne, ja vaikka vasta äskettäin näimme toisemme uudestaan, olin tuntenut hänet lapsena Englannissa.»
»Vapaamielinen, niinkö?»
»Niin, teidän pyhyytenne.»
»Ministerin vihaan oli syynä valtiollinen taistelu?»
»Niin, aluksi se vain, mutta nyt…»
»Kyllä ymmärrän. Ja salaisuudet, joista puhuitte…»
»Ne koskevat ainoastaan parikymmentä vuotta sitten sattuneita tapahtumia, olleita ja menneitä asioita.»
»Miehenne on siis vanhempi teitä?»