»Veljet, pienessä itämaisessa kylässä kauan aikaa sitten nousi köyhien ja alhaisten seasta suuri opettaja, ja ainoa rukous, jonka hän opetti seuraajilleen oli: 'Isä meidän, joka olet taivaassa!' Siinä on lausuttu ihmisen äärimmäinen toivo. Mutta opettaja ei tyytynyt tämän rukouksen opettamiseen — Hän myöskin eli sen valon mukaan. Kaikki miehet olivat Hänen veljiään, kaikki naiset Hänen sisariaan. Hän oli köyhä, Hänellä ei ollut kotia, ei kukkaroa, ei kahta hametta. Kun Häntä lyötiin, ei Hän lyönyt takaisin, ja kun häntä tuomittiin väärin, ei Hän puolustautunut.»
Taas kuului syvä »ah» hyväksymisen ja liikutuksen osoituksena.
»Yhdeksäntoistasataa vuotta on kulunut siitä, veljet, ja tuo opettaja, joka nousi köyhien ja alhaisten seasta, on nyt suuri profeetta. Koko maailma tuntee hänet ja kunnioittaa häntä, ja sivistyneet kansat ovat perustaneet olemuksensa Hänen uskontoonsa. Suuri kirkko nimittää itseään Hänen nimellään, ja mahtava valtakunta nimeltä kristikunta on luvannut hänelle uskollisuutta. Mutta entäs hänen oppinsa? Hän sanoi: 'Älkää vastustako pahaa', mutta siitä huolimatta kaikilla kristillisillä valtakunnilla on pysyvät armeijat. Hän sanoi: 'Älkää kootko aarteita maan päällä', mutta siitä huolimatta maailman rikkaimmat miehet ovat kristityitä ja varakkain laitos maailmassa on! kristitty kirkko. Hän sanoi: 'Isä meidän, joka olet taivaassa', mutta siitä huolimatta ihmiset, joiden pitäisi olla veljiä, ovat jakautuneet eri valtioiksi, jotka vihaavat toisiaan vihollisina. Hän sanoi: 'Lähestyköön sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi niin maassa kuin taivaassa', mutta kumminkin se, joka uskoo, että tuo valtakunta kerran on lähestyvä, saa intoilijan ja hullun nimen. Hän sanoi: 'Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme', mutta kuitenkin valtio verottaa meidän leipämme ehkäistäkseen Jumalan lahjaa ja antaa muutamille harvoille maapallolla maan, joka on kaikkien oma!»
Muutamat vastustushuudot tukehtuivat huutoihin »Jatka!» »Puhu!»
»Hiljaa!»
»Onko Kristus itse väärässä, veljet? Onko maailma huomannut, että Hän on mahdoton? Olivatko elämän lait liian vaikeita Hänelle käsittää? Entisten aikojen opettaja on kadonnut nykyajassa, ja me, jotka katsomme vuosisatoja taaksepäin, sanomme murtunein sydämin kuten vaimo Mestarin tyhjän haudan ääressä: 'He ovat ottaneet minun Herrani pois, enkä tiedä, mihin he ovat Hänen kätkeneet'.»
»Hiljaa!» »Vaiti!» »Kuulkaa!» »Antakaa hänen puhua!» »Jatka!»
»Ensimmäisenä ja suurimpana Kristuksen opetuksena on kaksi erottamatonta totuutta — Jumalan isyys ja ihmisten veljeys. Mutta Italiassa, kuten muuallakin, kansa näännytetään nälkään, jotta kuningas voisi kilpailla kuninkaan kanssa, ja kun me vetoamme paaviin ja pyydämme häntä Rauhan Ruhtinaan nimessä panemaan vastalauseensa, niin hän ajattelee ajallisia etujaan ja kulkee ohi!»
Näitten kiihkeiden sanojen kaluttua väki puhkesi äänekkäisiin suosionosoituksiin, joihin sekoittui muutamia vastustushuutoja. Seurue parvekkeella liikahteli paikoillaan.
»Ei ole epäilemistäkään», sanoi amerikkalainen, »ettei tuo mies tietäisi, miten kansaan on vaikutettava».
»Niin, hän osaa näytellä melodraamallista osaa valtiollisissa asioissa», sanoi paroni.