»Kaksi ja puoli vuotta.»
»Entä nimesi, poikaseni?»
»Davido Leone.»
»Kaunis nimi, carino! Davido Le—o—ne», toisti tohtori silitellen kiharaa tukkaa.
»Kaunis poika myöskin. Mitä aiot tehdä hänelle, tohtori?»
»Pidän hänet täällä ainakin tämän illan, ja huomenna saamme nähdä, eikö mikään laitos ottaisi häntä huostaansa. Davido Leone! Missähän minä olen kuullut sen nimen ennen? Oliko isäsi maanviljelijä?»
»Ei minulla ole isää», sanoi poika.
»Carino! Mutta äitisi on elossa, eikö niin?»
»Ei minulla ole äitiä.»
»Caro mio! Caro mio! Ei sinun tarvitse mennä huomenna mihinkään armeliaisuuslaitokseen, poikaseni», sanoi tohtori, ja sitten peili kirkastui äkkiä, aivan kuin aurinko olisi loistanut siihen.