»Niin sanotaan, mutta ei kukaan tiedä.»
»Eikö ole mitään uutisia vieläkään?»
»Ei mitään.»
»Sisilia on kai suloinen paikka, kokki?»
»Niin on, signora. Se on suloisin paikka maanpäällä.»
»Viime yönä näin niin suloista unta, tohtori. Joku, joka oli ollut poissa, tuli takaisin, ja kaikki kirkonkellot soivat hänelle. Luulin, että oli puolipäivän aika, sillä linnan suurella kanuunalla oli juuri ammuttu. Mutta kun heräsin, oli aivan pimeä; jotakin tapahtui kumminkin, sillä ihmiset kulkivat laulaen kaduilla ja soittokunnat soittivat.»
»Ah se… se oli vain… vain jatkoa pääministerin hautajaisiin. Rooma ei sure paroni Bonellin kuolemaa, ja viime yönä joukko miehiä ja naisia marssi pitkin katuja laulaen lauluja ja hymnejä aivan kuin karnevaaliyönä… Mutta nyt minun täytyy mennä. Katsokaa, sisar, että sairaamme ottaa lääkkeitä, kuten ennen, ja makaa hiljaa eikä rasita itseään. Hyvästi!»
Kun kokkikin oli lähtenyt, kohosi Roma olkapäittensä nojaan. »Kuulitteko, mitä tohtori sanoi, Elena? Paronin kuolema on muuttanut kaikki. Tuon miehen surmaaminen ei todellakaan ollut rikos, eikä kenenkään pitäisi saada kärsiä sentähden.»
»Donna Roma!»
»Ah, ei, en tarkoittanut sitä. Mutta miksi en olisi sitä tarkoittanut?
Ja miksi te ette sitä myöntäisi? Hänhän surmasi Brunon ja meidän pienen
Giuseppemme?…»