»Ei, ei! Ettehän tarkoita sitä, lapseni. Sanokaa, että olen käsittänyt teidät väärin ja tullut väärään johtopäätökseen.»
Roma kosketti paavin viittaa. »Anteeksi, pyhä isä. En voinut kuolla valhe huulilla, mutta minä aioin tunnustaa isä Pifferille ja niin…»
Paavi nousi taas ja seisoen Roman edessä hän tarttui hänen olkapäihinsä. »Kieltäkää se!» huusi hän. »Minä käsken teitä kieltämään sen! Te tahdotte minua uskomaan, että hän teki tuon rikoksen, ettekä te! Että hän on murhaaja —!»
Hän työnsi Roman pois luotaan, ja Roma vaipui taaksepäin peittäen kasvonsa käsillään. Sitten paavi kohotti kätensä otsalleen aivan kuin pyyhkiäkseen pois pilviä, jotka olivat siihen kokoontuneet, ja sanoi sitten murtuneella äänellä hiljaa: »Oi Jumala, Sinä tunnet heikkouteni! Minä olen kurja ja puutteellinen. Armahda minua, Herra! Herra! Älä peitä kasvojasi palvelijaltasi, sillä minä olen suuressa tuskassa.»
Roma itki, ja hetken perästä paavi huomasi sen. »Lapseni! Lapsiraukkani! Teidän täytyy kärsiä minua. Olen vanha mies nyt. Heikko, vanha mies vain, joka on kokenut paljon suruja.»
Roma nousi ja suuteli paavin kättä. Paavi piteli vielä vangitsemiskäskyä.
»Mistä saitte tämän?» kysyi hän.
»Englannin lähettiläs toi sen tänä aamuna. Hän oli löytänyt sen asunnostamme Piazza Navonalta.»
»Nyt muistan. 'Sen heitin pettäjäni jalkoihin', sanoi hän. Mutta ajatukseni ovat sekaisin. Kaikki on hämmentynyt päässäni. Teidän omasta huoneestanneko se löydettiin?»
»Niin, sillä siellä, eikä ministerin kotona, kuten poliisit sanoivat, kaikki tapahtui.»